perjantai 13. kesäkuuta 2008

Päivähoidon laatu ja turvallisuus taattava

Uudenmaan Sosialidemokraatit ry
Piirihallitus 12.6.2008

Päivähoitopaikoista on monilla kasvualueilla pulaa ja lapsiryhmien koot ovat kasvaneet. Ajoittain hoitohenkilökuntaa on liian vähän suhteessa lasten määrään. Yli 30 vuotta vanhaa päivähoitolakia on uudistettu osina. Nyt valmisteilla on osauudistus, joka antaisi mahdollisuuden siirtää lapsi osapäivähoidosta kokopäivähoitoon välittömästi, kun vanhempi työllistyy tai saa opiskelupaikan. Asetus myös antaisi mahdollisuuden poiketa näissä tapauksissa tilapäisesti henkilöstön ja lasten välisistä suhdeluvuista.

- Uudistus parantaa vanhempien mahdollisuutta valita tarvitsemansa hoitomuoto. Vaarana on, että lapsiryhmät kasvavat ja ryhmissä on hoitohenkilökuntaa aiempaa vähemmän, kertoi kansanedustaja Merja Kuusisto Uudenmaan sosialidemokraattien piirihallitukselle 12.6.2008. Kuusisto on tehnyt asiaa koskevan toimenpidealoitteen eduskunnassa.

Varhaiskasvatuksen laatu ja lasten turvallisuus on taattava. Ryhmäkokoja on pienennettävä ja niistä on säädettävä laissa. Henkilökunnan määrästä säädettyä suhdelukuasetusta tulee tiukentaa. Koko hoitopäivän ajan lapsilla on oltava riittävä määrä hoito- ja kasvatusalan ammattilaisia, vaatii Uudenmaan sosialidemokraattien piirihallitus.

Vantaalta piirihallituksessa ovat piirin puheenjohtajana Esko Ranto ja hallituksen jäsenenä Hanna Kuntsi.