maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kevätkokous

Länsimäki-Rajakylän Sosialidemokrattien sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina 21.4. Länsimäen järjestötilalla (kilpakuja 1) klo 19.30. Ennen kokousta klo 18.30-19.30 vieraaksemme saapuu kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd.). Antti kertaa ajankohtaisia asioita ja vastailee mielellään kysymyksiin. 18.30 alkava osuus on kaikille alueen asukkaillekin avoin.

Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

torstai 12. maaliskuuta 2009

Puhutaan työelämästä!

Ensi lauantaina 14.3.2009 Sosialidemokraatit järjestävät ympäri mataa "nyt puhutaan työelämästä" tilaisuuksia.

Hallitus perääntyi eilen sanelupäätöksestään korottaa eläkeikää ja nyt yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa on aloitettu tehokas työryhmätyö, jolla tähdätään työhyvinvoinnin lisäämiseen. Työssäjaksaminen on avainasemassa, kun pohditaan työurien pidentämistä. Vuoden 2005 eläkeuudistus tähtäsi aivan samaan asiaan; ihminen voi joustavasti oman jaksamisensa mukaan valita oman eläkkeellejäämisikänsä ja mahdollisimman pitkää jaksamista pitää tukea työnantajien ja valtiovallan puolelta monin eri tavoin.

Vantaan tilaisuus alkaa Tikkurilassa Tikkuraitin Prisman edessä klo 11.00 ja puhujaksi tulee liittopuheenjohtaja, puoluehallituksen jäsen Timo Vallittu. Laittakaa sanaa kiertämään jäsenistölle, ystäville, naapureille ja muille tutuille.